Oliver-koiran blogi

Hessulle koti - kaunis ja kiltti koira etsii uutta kotia.

2010-11-01T12:20:00.005+02:00

Jos mahdollisesti tiedät jonkun joka on kiinnostunut tarjoamaan 7 vuotiaalle Hessulle kodin, lähetä tämä viesti vapaasti eteenpäin. Asialle on nyt tullut hengenhätä, sillä omistaja on laittanut aikarajaksi vuoden lopun johon mennessä Hessulle pitää olla löytynyt uusi koti. Tehdään kaikkemme jotta Hessulle löytyisi uusi koti jossa voisi viettää lopun elämänsä. Sain alla olevan viestin jossa appenzellipoika Hessu etsii uutta hyvää kotia. Ymmärsin omistajan puheista, että muuttuneen elämäntilanteen vuoksi uusi koti olisi löydyttävä tai Hessu lähtee koirien taivaaseen. Voisimmekohan yhdessä löytää Hessulle kodin, jossa hänen olisi hyvä viettää eläkepäiviään? t. Maarit Bernien Pelastusrenkaasta
Tässä tarkempaa tietoa Hessusta ja laitoin liitteeksi myös pari kuvaa. Hessu eli Eijatuun Pegasos on kohta 7-vuotias appenzellinpaimenkoira uros, joka on leikattu n. vuoden ikäisenä. Hessu on ollut perusterve koira. Alle vuoden ikäisenä sillä oli jokunen esinahantulehdus ja nielutulehdus on ollut pari kertaa. Parin vuoden ikäisenä Hessulta murtui treeneissä varvas, mutta se parani nopeasti ja eikä ole vaivannut sen jälkeen.

Pentuaikana menimme heti koiraharrastusten pariin, ja neljä vuotta treenasimme palveluskoirapuolella jälkeä ja tottelevaisuutta. Suoritimme kesällä 2006 BH-kokeen. Hessu on harrastuskoirana aika haasteellinen. Motivaatiota löytyy, mutta hermorakenne ei ole aivan ihanteellinen; se keittää yli, jos ei osaa lukea koiraa. Viimeiset vuodet vuotta Hessu on ollut "kotikoirana", johon kuuluu peruslenkkeilyä ja ulkoilua. Itse näen että Hessu enemmän nauttii olosta kotikoirana kuin harrastusten parissa, koska se oli välillä aika kuormittavaa koiralle. Se nauttii eniten siitä että saa olla mukana ja seurailla vierestä perheen touhuja.

Luonteeltaan Hessu on seurallinen ja rauhallinen kotioloissa, mutta se syttyy sekunnissa uusista asioista jos sitä innostaa. Se on tottelevainen ja hyvin miellyttämisenhaluinen. Se on varautunut vieraita kohtaan; uusiin ihmisiin tutustuminen täytyy tehdä niin että koiraa ei lähestytä ilman lupaa ja koira saa itse tutustua vieraisiin. Sen jälkeen Hessu on mitä mukavin tapaus, mutta ensimmäinen kohtaaminen on hyvin tärkeä tehdä oikein. Pentuna Hessu oli hyvin varautunut, ja tein monta vuotta töitä tämän asian kanssa ja olen saanut koulittua siitä hyvin sosiaalisen apen, joten tämä on yksi hyvin tärkeä asia uuden omistajan tietää ja omaksua. Varautuneisuus on kuitenkin appelle hyvin luonnollinen käytösmalli, joten vaikka sen on saanut koulutettua koirankäytöksestä pois, se ei tarkoita sitä että se olisi johonkin hävinnyt vaan että se on hallinnassa. Olemme viimeiset kolme vuotta asunut kerrostalossa ja yksin se osaa olla työpäivät yms. Näissä asioissa meillä ei ole ollut ikinä mitään ongelmia. Lenkillä sitä pystyy pitämään vapaana ja eikä yleensä rähjää remmissä. Tietysti välillä näitäkin sattuu. Muista koirista Hessu ei yleensä välitä, enemmänkin väistää kun haastaa riitaa. Lapsiin Hessu ei ole tottunut. Mielestäni Hessun pystyy sijoittamaan kaikenlaisiin perheisiin, mutta lapsiperheet ei ehkä ole se ihanteellisin paikka. Tärkein on kuitenkin että koira saisi pysyvän kodin ja pääsisi viettämään "eläkepäiviä" hyvään kotiin.

Kaikki vaihtoehdot ovat siis tervetulleita.

Jos tulee mieleen jotain, mitä voisin vielä tarkemmin kertoa niin laita kysymyksiä tulee. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostitse ja puhelimella mielellään iltaisin, koska päivät olen työmaalla, joten en pääse aina vastaamaan. Yritän aina vastata mahd. nopeasti. Olen siis laittanut appenzellien kasvattajille viestiä, joten he ovat tietoisia siitä että Hessu etsii uutta kotia.
Terveisin,
Kristiina Pellinen
Tässä minun yhteystietoni:

pellinen.kristiina@gmail.com
Ollaan yhteyksissä ja toivotaan että kotia löytyisi tätä kautta.

Oliver Sericas Be Brave in Memoriam

2010-08-26T23:37:00.003+03:00

Rakas, uskollinen perheemme jäsen Oliver nukkui pois eläinsairaala Aistissa 11-vuotispäivänsä jälkeisenä tiistaina 24.8.2010. Sitä ennen Oliverilla oli todettu agressiivinen aivokasvain, joka oli levinnyt eri puolille aivorunkoa. Ennuste oli niin huono, että eläinneurologin suosituksesta Oliver siirtyi koirien taivaaseen ollessaan vielä rauhoitettuna magneettikuvauksen jälkeen. Reijo piti sitä tassusta sen nukahtaessa rauhallisesti ikiuneen. Toivomme Oliverille lempeitä tuulia ja ihania unia metsänlaidassa omalla maallaan. Kiitos, rakas, uskollinen ystävä ja perheemme täysivaltainen jäsen, että olit olemassa! Surumme on syvä, mutta helpotusta tuo tieto, että nyt sinulla on hyvä olla.

Nuku hyvin, kullanmuru!

Viisitoista bernhardilaisen pentua etsii imettäjää

2010-07-09T20:19:00.002+03:00

TÄSSÄ YSTÄVÄN HÄTÄPYYNTÖ: Apua tarvitaan! 15 bernhardilaisen pentua etsii sijaisemoa!!! Oma emo on huonossa kunnossa eikä maitoa tule riittävästi! Pennut Ruokolahdella, sanaa nopeasti kiertämään!! Yhteydenotot: Marika 040-562621622

Niko etsii turvallista ja rakastavaa kotia

2010-06-29T16:07:00.002+03:00

Mamma sai tänään viestin, jossa venäjänvinttikoira Niko etsii turvallista ja rakastavaa kotia. Ajattelin auttaa kaveria löytämään kodin, joten laitoin viestin myös tänne omalle sivulleni.

Päiväys: Mon, 28 Jun 2010 10:16:13 +0300
Lähettäjä:jenna kotokorpi
Vastausosoite:jenna kotokorpi
Otsikko: KOTIA ETSII VINTTIKOIRA!!

Kotia etsii pikaisesti mitä upein ja kiltein venäjänvinttikoira uros Of Golden-West D-Nicolaus. Paperit löytyy ja kasvattajan tuki. Koira on 2-vuotias ja huostaanotettu kuukausi sitten omistajaltaan. Pitää lapsista ja tulee toimeen muiden koirien kanssa. Asunut lapsiperheessä. Ei kissaperheeseen!! Soita tai viestitä ja kysy
tarkemmin! Koira on Kristiinankaupungissa.

Jenna Kotokorpi
Suupohjan Eläinpalvelut
suupohjanelainpalvelut@gmail.com
0403537777

Nyt onkin jo kesä

2010-06-07T00:17:00.002+03:00

Hei vain kaikille pitkästä aikaa! Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika rientää. Meikäläinenkin lähenee 11 vuoden ikää, synttärit pidetään 23. elokuuta 2010. Mamma suunnittelee jo ikäjuhlia. Sanoi, että mentäisiin oikein valokuvaamoon koko lauma yhdessä. Olishan se jotakin se, minä ja perheeni yhdessä kuvassa. Nyt on kyllä niin myöhä, että taidan kömpiä Reijon ja mamman viereen sänkyyn. Olen kuulemma ruvennut kuorsaamaan... mutta niin kuorsaavat petikaveritkin. Hyvää yötä, ystävät!

Onpas siitä kauan...

2010-03-16T15:31:00.001+02:00

... kun viimeksi tänne jotain kirjoittelin. Nyt on jo maaliskuun puoliväli ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Tänä vuonna on saatu lunta oikein vanhaan malliin. Mamma muistelee lapsuuden vuodenaikoja, kun lunta oli aina talvella ja kesät olivat aina kuumia. Nykyään ne usein ovat vähän sitä, tätä tai molempia tai ei oikein mitään.

Kerroin aiemmin, että minulta vietiin kulkuset ja napattiin päänupista kasvain. Pitkän aikaa kuljin fleece-haalareissa ja mamman innovoima kommandopipo päässä. Ihmisten pipossa yleensä reiät ovat silmien kohdalla, minulla reiästä pistivät korvat. Lakki napsautettiin nepparilla kiinni leuan alta ja se suojasi hyvin leikakuksen takia kaljuksi ajeltua päälakeani. Mamma kehitteli fleece-haalarini haarojen väliin fleecestä jonkinlaisen kalukukkaron tyhjien pussieni suojaksi, olihan keskitalven aikoihin jopa Vaasassa yli -25 astetta pakkasta. Haaroväli ja päänuppi kaljuna ei tuolloin lähdetty kuin pihapisulle, harvemmin kuitenkaan pitemmälle lenkille.

Päänupin haava parani hienosti ja vähitellen alkoivat hiukset kasvaa kaljun peitoksi. Haarojenväli oli tuottaa ongelmia sulamattoman solmun vuoksi. Solmu haittasi sen verran, että taisin sitä muutaman kerran kielellä lipaista. Siitä seurasi nivusiin näppylöitä ja haavan ärtyminen, vaikka se oli ehtinyt jo kiitettävästi parantua. Ei muuta kuin uudelleen lääkärille, joka napsi sulamattomaksi jääneen solmun pois ja antoi Fusidermiä näppyihin. Antibiootit olin jo päivystävältä saanut viikonlopun aikana. Sen jälkeen palleroiset paranivat mukavasti, enkä enää meinaa muistaakaan, mitä narttuongelmia niistä aina juoksujen aikoihin seurasi.

Vähäisempi liikunta ja jonkin verran lisääntyneet ruokahalut ovat lihottaneet minua niin, että namusetä on joutunut dieetille. En minä vieläkään mikään läski ole, mutta lihomiseen on syytä kuitenkin suhtautua vakavasti. Helpompi on välttää läskiä silloin, kun sitä ei vielä ole ylettömästi. Onneksi aurinko paistaa ja talvikelit kutsuvat lenkille. Kakkoskodin pelloilla ja järven jäällä on mukava juosta hankikannon aikana.

Hyvää uutta vuotta!

2009-12-30T15:25:00.000+02:00

Oliver sekalaumoineen toivottaa kaikille ystäville ja sukulaisille oikein hyvää uutta vuotta 2010!

Kulkuset meni - ei enää soitellen sotaan

2009-12-28T15:29:00.006+02:00

Viimeksi kerroin kasvainepäilyistä ja siitä, että minut aiottiin viedä leikkaukseen. Minut leikattiinkin 15.12.2009, ja joulunpyhien ajan sain esitellä ristipistoa molemmissa päissä. Lääkäri-Leena poisti sekä kulkuset että pääkasvaimen.

RAUHOITUS MENI HYVIN
Rauhoitus meni tällä kertaa nappiin ja nukuin kuin vauva. Lääkärillä itsellään on ollut Collie, joten hän tiesi, ettei meille saa antaa kovin rankkaa lääkitystä. Mammakin kertasi historiaani, jonka mukaan kerran vetelin sikeitä 13 tuntia yhteen menoon ja kerran itkin kuusi tuntia plakinpoiston jälkeen. Nyt siis sain lievemmän annoksen spiidiä sekä kanylin etutassuun ja nesteytystä leikkauksen ajaksi Tällä kertaa herääminen sujui mukavasti, vaikka tokkurainen olinkin. Kipujakaan ei pahemmin ollut, koska sain kipulääkkeen ja antibiootit piikkinä kahtena ensimmäisenä päivänä sekä tabletteina molemmat vielä kymmeneksi päiväksi.

EI KASVAINTA VAAN SURKASTUMA
Minun vedellessäni hirsiä heräämössä lääkäri-Leena kertoi mammalle ja Reijolle, ettei kiveksissäni ollutkaan kasvainta, mutta päälaella oli. Kivekset kuitenkin poistettiin, koska vaikka oikea palleroiseni todettiinkin normaaliksi, vasen kelluke oli surkastunut. Siihen olisi saattanut tulla kasvain joskus myöhemmin. Surkastuma on saattanut alkaa pienestä haavasta, joka on sitten tulehtunut tai paleltumasta. Mikä noista tietää... Mamma tietysti tapansa mukaan alkoi syyttää itseään siitä, ettei ollut huomannut asiaa ajoissa... No eihän sekään joka välissä ehdi jalkoväliini kurkkimaan. Pääpatti lähetettiin patologille tutkimuksia varten.

KAULURI, LAKKI JA KALUKUKKARO - KOIRAT OVAT SUSIEN SUKUA
Kymmenen päivää olen nyt pitänyt vaahtomuovikauluria, jonka kyllä halutessani sain pois pistämällä tassun kaula-aukkoon ja työntämällä. Kotiväellä oli aikamoinen vahtiminen, etten raapinut päätä vaan niskaa enkä nuollut jalkoväliä vaan pippeliä.

Ulkoillessa olen käyttänyt fleece-haalaria, jonka haarukkaan mamma ompeli samasta kankaasta kalukukkaron olemattomien killukkeideni ja kaljuksi ajetun jalkovälini suojaksi. Lisäksi hän väsäsi minulle pääpuolen kaljun kohdan ja haavan peitoksi fleecestä myös lakin, johon leikkasi korville reiät ja jonka saa nepparilla kiinni sekä leuan alta että niskasta.

Kalukukkaro ja lakki osoittautuivat onnistuneiksi innovaatioiksi, sillä leikkausta seuraavana päivänä ulkona oli -25 astetta pakkasta. Tosin emme pitkiä lenkkejä tehneet, ensimmäisinä päivinä kävimme vain asioilla lähimetsässä ja omassa puutarhassa. Sittemmin olemme aloittaneet keskipitkät lenkit. Tottapuhuen näytän fleece-asusteissa mummolta, vaikkei mamma ihan punahilkka olekaan. Taidan sittenkin olla susien sukua ;-).

RISTIPISTOJEN POISTOA JA VALLOITUKSIA
Tänään kävimme ratkomassa ristipistot. Samalla Leena-lääkäri näytti patologin lausunnon, jonka mukaan päälaellani killutellut kasvain oli hyvänlaatuinen, joku karvatuppi-tali-patti-jotain. Mammalta pääsi syvä huokaus ja melkein helpotuksen itku ja Reijokin kröhnäsi miehekkäästi taka-alalla. Kyllä me koirat osataan valloittaa sekä mammat että Reijot.

Lääkäri-Leena kehui minua fiksuksi ja rauhalliseksi, kun niin tyynesti annoin ottaa ristipistot pois. Mitäs noista enää itkemään, pieniä nipistyksiä. Sen jäynän kuitenkin päätin tehdä, etten suostunut pöydälle. Seistä jökötin vain tanakasti kaikilla neljällä tassullani. Leena joutui konttimaan mahani alle leikkaushaavaa tarkastamaan. Ristipistojen poiston aikana sentään istuin, jolloin mamma istahti minkkiturkissaan viereeni keskelle vastaanottohuoneen lattiaa. Leena istahti sitten toiselle puolelle instrumenttiensa ja kaarimaljan kanssa. Siinä me poistettiin tikkejä lattialla kaikki kolme. Hah-haa!

PRINCE OLIVER
No, Saarella ovat jo tottuneet siihen, että minä saatan olla omapäinen. Muutaman kerran olen saanut rokotukset odotushuoneessa, kun en suostunut lääkärin vastaanottohuoneeseen. Minulla on oma pää ja paljon mielipiteitä, jotka mamman mukaan ilmoitan suurella äänellä ja erittäin usein. Mamma väittää minun olevan pusuilla kasvatettu ja pilalle lellitty. Niin taidan ollakin ja ylpeä siitä, että olen Prinssi Oliver, kuten mamma sanoo. Minulla on jopa oma nimikkoviinikin, jota synttäreilläni yleensä maistellaan. Täytyy sanoa, että ihmiset ovat olleet minulle kilttejä, joten mitäpä minäkään ärhentelisin, kun ei minullekaan ärhennellä. Lisäksi olen älykäs ja fiksu, sanoi Leena tänään.

JOULUTERVEISET UUTENA VUOTENA
Taidan nyt lopetella, koska ystäväni Rasmus tulee illalla meille kylään. Rasmus lähetti minulle joululahjaksi puruluun ja päätimme koko lauma kutsua Rasmuksen isäntäväkensä kanssa meille kylään. Laitan tähän vielä linkin mamman ja minun yhteiseen joulutervehdykseen.

Pistäkää kaitsarit päälle, niin johan pelittää!

Kiveskasvain vie Oliverin kulkuset

2009-12-10T17:16:00.001+02:00

Kävimme pari viikkoa sitten mamman kanssa rokotuksilla. Samalla kertaa lääkäritäti tarkasti kuntoni, kuunteli sydänäänet, katsoi hampaat ja käpälöi palleroiset. Mamma oli saada sydärin, kun lääkäri totesi minulla ilmeisesti olevan kiveskasvaimen, koska toinen palleroiseni on puolta suurempi kuin toinen. Kasvaimen laadusta ei etukäteen voi sanoa mitään, koska koepaloja ei voi ottaa. Kulkuset on siis vain poistettava. Minusta tehdään -hiisi vieköön- eunukki. Onneksi olen jo sen verran vanha, etteivät sentään rintakarvat lakkaa kasvamasta eikä möreästä ja miehekkäästä äänestäni tule mitään kiekumista.

Aiemmin pääkukkuraltani löytyi patti, jota kävimme näyttämässä lääkärille jo viime keväänä. Tuolloin se diagnosoitiin tukkeutuneeksi hikirauhaseksi, jonka kuulemma voisi poistaa sitten, kun muutenkin minua jouduttaisiin rauhoittamaan, esimerkiksi plakinpoiston takia. Pallukkakin on alkanut kasvaa ja poistetaan nyt sitten samalla kertaa. Minua leikellään sen tähden niinsanoakseni molemmista päistä.

Mamma on mykkyrällä huolesta. Hän pelkää niin kovasti, etten selviä rauhoituksesta. Olihan se kyllä viime kerrallakin aika kenkku juttu, vaikka plakinpoisto ei sinänsä mikään kivulias toimenpide ollutkaan.

Tällä kertaa toimenpide on kuitenkin vakavammanlaatuinen, sillä nyt viedään tosimiehen kallein omaisuus. Silti se on kai parasta vain antaa tehdä, koska muutoin ei saada tietää, onko kasvain levinnyt muuallekin. Toki saan sekä antibiootit että särkylääkkeet, joten ehkä leikkauksen jotenkin kestää. Melkein 11 vuotta täällä maan päällä olen jo tallustellut, mikä koiran vuosissa on korkea ikä. Sen takia mammakin on niin kovasti huolissaan.

Että sellaista tällä kertaa. Pyydän mammaa kirjaamaan tuntemuksiaan ensi tiistaina leikkauksen jälkeen, kun meikäläinen lötköttää spiidikännissä.

Hauska juttu tämäkin

2009-10-18T20:26:00.010+03:00

Tässä pari kaverusta leikkii ja tappelee. Hauska juttu, joka paranee, jos pistät kaitsarit päälle. Jos haluat katsoa videon isompana, klikkaile vain oikeassa alakulmassa olevaa ruudun kuvaa.

Toinen hauska juttu on tässä, jossa esiintyy kissapianisti. On tuo melkoinen epeli tavallisen koiran näkökulmasta.

Kun pysyisikin kissa terveenä...

2009-10-08T15:26:00.004+03:00

Mamma sai tällaisen jutun joskus. Laitan sen tähän, koska minusta se on niin hauska.

1. Kuinka annetaan kissalle pilleri?

- Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista.

- Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa. Pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja toista prosessi. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pehmennyt pilleri pois. - Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi. Pakota kissan leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi. Pidä kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen.

- Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso sisään pihalta.

- Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen kiinni etu- ja takakäpälistä. Älä välitä kissan matalasta mouruamisesta. Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä, samalla kun tunget puista viivoitinta kissan suuhun. Liu'uta pilleri suuhun viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti.

- Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta. Pistä muistiin uuden viivoittimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten.

- Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta. Pistä pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja puhalla mehupilliin.

- Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle. Juo lasi vettä, että saat maun pois suustasi. Laita laastari puolison käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla.Hae kissa naapurin halkokuurista.

- Ota uusi pilleri. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta niin että pää jää näkyviin. Pakota suu auki jälkiruokalusikalla. Ammu pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla.

- Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen. Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä.

- Heitä T-paita roskiin ja hae toinen paita makuuhuoneesta. Soita palokunta hakemaan kissa puusta tien toiselta puolelta. Pyydä anteeksi naapurilta, joka törmäsi aitaan väistäessään kissaa.

- Ota viimeinen pilleri paketista. Sido kissan etu- ja takakäpälät yhteen puutarhalangalla ja sido se kiinni ruokapöydän jalkaan. Etsi paksut näppylähanskat vajasta. Pakota kissan suu auki pienellä jakoavaimella. Työnnä pilleri suuhun ja iso fileepihvinpala perään. Pidä päätä pystyasennossa ja kaada puoli litraa vettä kurkkuun jotta pilleri huuhtoutuu alas.

- Pyydä puolisoa viemään sinut ensiapuun ja istu rauhallisesti hiljaa kun tohtori tikkaa sormesi ja käsivartesi sekä poistaa pillerin jämät oikeasta silmästäsi.Poikkea matkalla huonekalukauppaan ostamaan uusi pöytä.

- Soita eläinlääkärille ja pyydä kotikäyntiä.

II. Kuinka koiralle annetaan pilleri?

1. Kiedo pilleri pekoniin.
2. Se siitä.

Että silleen...

10-vuotispäivä 23.8.2009

2009-08-23T16:59:00.011+03:00

Hei kaikki, tänään täytän 10 vuotta. Yleensä olemme juhlineet synttäreitäni isommalla porukalla, mutta tänään olemme pysytelleet perhepiirissä. Kesä on ollut täynnä tapahtumia ja reissaamista edes takaisin ykkös- ja kakkoskodin välillä, että syntymäpäiviä ei ole ehditty miettiä. Laitan tähän kuvan itsestäni, jotta näette, miten komea mies minä vielä olen.

Minä sängyllä.

Ja istuskelemassa.

Viime viikolla olimme kakkoskodissa, jossa naapurintytöt pistäytyivät kylässä. Oli se mukavaa, että ihan lähinaapurissa on näin kauniita Collietyttöjä. Kun olisi vähän nuorempi, voisi ajatella vaikka jälkikasvua...

Olemme tänä kesänä jännittäneet maatilamme edustalla olevan vesijättömaan mittausta. Emme ole tienneet vesijättömaan kokoa ja maalle määrättyä hintaa. Loppujen lopuksi asia meni ihan niin kuin pitikin. Maa tuli mitattua, hinta sovittua ja paperit tulevat sitten joskus talvella, samoin laskut. Perästä siis kuuluu.

Tässä minä tutkin, miten möljää saisi siivottua.

On se hyvä, että homma saatiin hoidettua. Nyt minäkin voin pissiä meidän möljällä niin paljon kuin sielu sietää, eikä kenelläkään ole oikeutta tulla sanomaan, mitä minä saan tehdä tai olla tekemättä omalla maallani. No, eipä siellä ennenkään ole kukaan muu määräillyt kuin meidän mamma, mutta varmuuden vuoksi kumminkin on hyvä, että maa saatiin meille ihan virallisestikin. Nyt hän voi ruveta kehittelemään sitä japanilaistyylistä koivukäytäväänsä riippusiltoineen. Lisäksi voimme kiinnittää möljän päähän lapun, jossa kielletään ammuskelu. Minä kun en enää vanhempana ole sietänyt pyssyjen tai muiden vehkeiden paukuttelua.

Jotta älkäähän paukutelko raketteja elokuun viimeisenä!

Kaverin kirje

2009-08-13T15:55:00.004+03:00

Keke kirjoittaa: Kyllä nyt pitää taas kirjoittaa, oli se semmoinen kokemus! No, kaikki alkoi siitä kun mamma ja Markku päättivät ottaa minut mukaan tuttavien saareen. Kiva, minähän olen aina valmis ja innolla mukana kaikessa, joten menoksi. Ajettiin autolla ensin moottoritietä - tylsää ja tasaista, joten ehdin siinä jo ottaa torkut. Sitten käännyttiin kapealle ja mutkaiselle tielle, ja minä tietysti nousin silmä tarkkana seuraamaan miten Markku pyöritti rattia ja selvitti tiukat kurvit...
So far so good. kunnes tultiin satamaan. Ai eikö oltukaan perillä? Ilmeisesti ei. Markku viittoili kummallisesti laiturilla ja kohta mereltä lähestyi iso kippo ja siinä kipossa (myöhemmin kuulin heidän kutsuvan sitä veneeksi) istui mies. Karmeat epäilykseni osoittautuivat todeksi kun mamma heitti kassin siihen kippoon, ilmeisesti aikomuksenaan heittää minut perässä. Ja minutko muka tuohon keinuvaan, tärisevään ja metelöivään vehkeeseen!!? Ei muuten käy, jos minulta kysytte! Eivät kysyneet. Onhan se tahto minullakin, joten panin kaikki koipeni tanaan, joka ikisen varpaani haralleen ja pyllyn tiukasti maahan estääkseni joutumasta tuohon kamalaan rakkineeseen. Sitten ne vain jotenkin saivat minut hyppäämään siihen. Istuin aluksi ihan lamaantuneena tärisevällä lattialla, mutta kun säikähdyksestä selvisin, tajusin, että edessäni aukeni aivan ihmeellinen, miljoonien uusien hajujen maailma. Nostin varovasti kuononi kohti tuulta ja annoin ilman kulkea läpi sieraimien ahmien kaikki aistit ammollaan noita ihania kesäisen meren tuoksuja. Se oli jotakin se!

Kun sitten muutaman minuutin päästä saavuttiin perille, Markku hyppäsi rantakivelle ja minä vähän haparoiden ja vähemmällä vauhdilla perässä. Huh, huh, selvisinpä hengissä tuostakin kokemuksesta. Kiitos, tämä taisi riittää minulle merenkulusta. Tiedän kyllä, että jotkut lajitoverini rakastavat yli kaiken noita kippoja ja niissä kulkemista, mutta he eivät ehkä ole typeryyksissään hypänneet laiturilta veteen 8-viikkoisina. Tiedän senkin, että se oli aikanaan kovin hölmö teko enkä oikein mielelläni siitä puhuisi, olkoonkin, että putoamiseni sai aikaan melkoisen säpinän kun lauma ihanan pehmeitä mammoja kääri minut kuiviin pyyhkeisiin ja pienenä nyyttinä kiersin sylistä syliin kunnes siihen autuuteen nukahdin.

Mutta takaisin tähän päivään. Rannalla minua odotti Ronja, musta monirotuinen ikäneito. Se tuli häntä heiluen vastaan ja vaihdettuamme asiaankuuluvat tervehdykset totesimme ensinuuhkaisusta kemioidemme pelaavan. Olen kieltämättä komea ilmestys, johon on helppo tutustua ja ihastua, etenkin tuommoiset ikääntyneet nartut yleensä viehättyvät minusta kovasti. Luontaisen vetovoimani lisäksi asiaan vaikutti varmasti viikko sitten trimmattu olemukseni.

Minulla oli oikein mukava ilta siellä saaressa. Ronja haastoi leikkiin ja juoksimme yhdessä kilpaa edestakaisin saarta päästä päähän. Annoin tietysti Ronjalle vähän tasoitusta hänen ikänsä vuoksi, eihän yli kymmenvuotias ja lyhytjalkainen millään muutoin pysyisi rinnallani. Ronja väsyi nopeasti ja vetäytyi mökkiin sohvalle lepäämään. Minä jatkoin yksikseni paikkojen tutkimista ja keksin kyllä itselleni tekemistä, mm. aikani kuluksi järsin palasiksi yhden tiskiharjan, haukuin tiehensä rantaan tuleen joutsenen, varastin saunassa olevien tossuja, shortseja ja paitoja ja annoin siinä sivussa mammallekin liikuntaa kun hän kulki perässäni ja otti niitä minulta pois. Veteen en sentään mennyt, mitä nyt tassuja vähän huuhtelin. Ronja kävi vähän väliä kastautumassa ja pitihän minun osoittaa, että en mikään mammanpoika ole (vaikka mitä suurimmassa määrin ainakin namin toivossa mamman poika olenkin!).

Jännittävä yksityiskohta siellä saaressa oli kuivunut hauen pää, joka jökötti rannassa tikun nenässä. Siihen kuulemma saaren väki laittaa kesän suurimman kalan pään merkiksi saalistuskyvystään. Ja melkoisia saalistajia ovatkin, sillä se pää oli suurempi kuin omani. Hui! Mamma tykkäsi, että se saattaa koitua minulle liian suureksi kiusaukseksi ja kun olin kerran sitä päätä meinannut maistaa, hän harmikseni nosti sen korkealle puun oksalle. Toki minä yritin sitä sieltä puusta haukkumalla pudottaa ja kun en viitsinyt asiaan niin suuresti paneutua, että olisin hakenut tuolin alleni, se unohtui loppuillaksi sinne. Kyllä mamma sitten isäntäväelle sanoi, että hauki on puussa, etteivät he ajattelisi minun sitä syöneen.

Vaikka strategista ajattelukykyä omaava olenkin, en tiennyt tuon taivaallista tulevasta koitoksesta. Olisihan minun pitänyt tajuta, että täältä on mentävä poiskin ja vielä samalla tavalla kun tultiin. Eivät ne taaskaan kysyneet minulta, että haluanko siihen kippoon ja siksi päätin, että saavat tehdä hieman enemmän töitä sen eteen. Taas harasin vastaan kaikin voimin. Mamma kyllä jo meinasi jättää minut saareen ja olisihan se ollut mukavaa kun Ronjakin oli siellä, mutta sitten muistui mieleen oma ruokakuppi ja lämmin paikka mamman ja Markun sängyssä. Ja niin oli taas annettava periksi. Niinpä sain jälleen nauttia satumaisesta hetkestä nuuhkien yöllisen meren henkeäsalpaavia tuoksuja siinä pärisevässä ja tutisevassa laitoksessa - toki mamman käsivarret tukevasti ja turvallisesti ympärilläni. Siitä rantautumisesta en jaksa enemmälti kertoa; hyppääminen korkealle laiturille keinuvasta kiposta oli pelottava kokemus, sen myönnän. Ja myöntää mamma ja Markkukin - heitä kun pelotti puolestani vielä enemmän.

terveisin Keke

Kakkoskotona

2009-07-30T08:27:00.009+03:00

Hei vain kaikille ystäville ja tuttaville, sukulaisille, naapureille ja kylänmiehille!

Olemme taas tämän viikon kakkoskotona järven rannalla. Mikäs sen mukavampaa, vaikka mamma ja Reijo tekevät kyllä kovasti hommia. Mamma on niittänyt järvestä varmaan nelilökilometrin alalta kaislat, Reijo taas on rempannut taloa ja hoitanut puutarhaa. Lisäksi hän on järjestellyt meidän alueelle kameravalvontaa ja muita hälyttimiä. Enhän minä täällä aina ehdi haukkumaan. Makoilen joko sisällä tai terassilla ja katson, etteivät Reijo tai mamma karkaa. Minua ei päästetä työn aikana vapaaksi, kun uteliaana kaverina laajennan mieluusti reviiriä ihan hissukseen. Lähistöllä kulkee vilkasliikenteinen pikitie, ja mamma väittää, että olen sellainen hölmö, etten ymmärrä autojen vaarallisuutta korille. Kuulemma monta koiraa on jäänyt autojen alle tällä tieosuudella.

Etelän suunta minua on pitkään kiinnostanut. Sieltä on usein kuulunut haukkuja, enkä ole tiennyt, mitä väkeä siellä oikein on mellastanut. Eilen asia selvisi, kun tapasimme lenkillä Vikin. Hän on kaunis harmaa-ruskea-valko-musta-blue merle-collienarttu. Tututstuimme todellakin eilen ja mieleeni tuli vanha tyttöystäväni Wilma. Viki viiletti samalla tavalla matalaa ravia kuin Wilmakin. Sen pääkin muistutti Wilman päätä kovasti, vain väri oli erilainen. Wilma oli nimittäin soopeli kuten minäkin. On se mukavaa, että on samanlaista väkeä ihan naapurissa.

Tänä kesänä olemme oleilleet pitkään täällä kakkoskodissa. Tulimme tänne maman kanssa jo toukokuun puolivälissä, muutaman kerran kävimme ykköskotona nukkumassa parin yön verran, sitten tulimme taas tänne ja viivyimme aina heinäkuun ensimmäiselle viikolle asti. Reijo piti ykköskotia pystyssä sillä aikaa.Sen jälkeen tänne tuli Keke perheineen kolmeksi viikoksi ja nyt me olemme taas täällä.

Laitan tähän muutaman valokuvan kesästä ja kesävieraistani. Laitan kuvia myös kohtalokkaasta naisestani Emmasta, joka muutti vapun tienoilla koirien taivaaseen "vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena", kuten ihmisten isossa kirjassa tavataan sanoa.

Ensimmäisessä kuvassa tarkastan meidän "möljää", jonne mamma suunnittelee koivukujaa ja japanilaistyylistä puutarhaa. Paljon siinä on hommia, ennen kuin siitä on tullut harmoninen ja hyvinhoidettu puutarha. Nyt se on vielä melkeinpä vain ryteikköä ja nokkosia.

Tässä kuvassa istun ykköskodin puutarhassa. Siellähän meillä se japanilaistyylinen puutarha jo onkin.

Kolmannessa kuvassa (kunhan löydän sen) on Emma-koira, joka 13-vuotiaana nukkui rauhallisesti pois. Toivon Emmalle makeita unia ja hauskoja leikkejä koirien taivaassa.

Hyvää kesän jatkoa

2009-07-21T09:02:00.004+03:00

Hei vain kaikille ystävilleni ja terveisiä! Eipä ole juuri tullut kirjoiteltua, kun aika on vierähtänyt kaikenmaailman hommissa. Mamma on viimeistellyt väikkäriään, joka vihdoin alkaa olla valmis ja jonka pitäisi saada esitarkastajat elo- tai syyskuussa. Sitten se lienee menoa kohti väitöstilaisuutta. Mamma on ajatellut, että minä voisin toimia toisena väittelijänä, koska minä olen tottunut siihen, että minulle haukutaan ja minä osaan myös haukkua takaisin ;-).

Olemme viettäneet koko alkukesän maalla. Omilla pelloilla ja omassa rannassa on ollut mukava juoksennella vapaana ja heittäytyä välillä selälleen sammalikkoon. Ai ihanaa kesää!

Tänä vuonna täytän 10 vuotta. Tasavuosijuhlat ovat edessä elokuun lopulla. Saa nähdä, keitä mamma meille kutsuu ja pidetäänkö juhlat kaupunki- vai maalaiskodissa.

Nyt taas töihin eli nukkumaan mamman työpöydän alle.

Hyvää Uutta Vuotta 2009!

2008-12-31T23:01:00.005+02:00

Oliver sekalaumoineen toivottaa kaikille ihmis- ja eläinystäville ja sukulaisille oikein hyvää, rauhallista ja lempeää uutta vuotta 2009. Napsautapa linkkiä

niin näet, miten meidän sakki jammaa!

Eläinten huonoa kohtelua ei saa hyväksyä

2008-11-29T17:30:00.008+02:00

Minulle ja mammalle tuli tällainen sähköpostiviesti, jossa pyydetään kirjoittamaan nimi adressiin turkiseläinten puolesta. Viesti oli kiertänyt ympäri maailmaa, ja siinä on linkki kauheaan, salaa kuvattuun videonpätkään, jossa turkiseläimiä nyljetään elävinä, jotta saataisiin parempi karva.

Laitan sen viestin tähän sellaisena kuin se tuli:

Hei ystävät, tässä vetoomus, johon kaikkien eläinystävien kannattaa pistää nimensä.
---
Hei! Yritetään vaikuttaa. Jos et pysty katsomaan videota -itse en edes yrittänyt- laita meili kuitenkin eteenpäin.
---
ILTAA YSTÄVÄNI JA YHTEISTYÖKUMPPANIT -
Näin marraskuun taittuessa jo paremmalle puolelleen sain tämän karmean viestin, joka liitteenä on videolinkki, mutta varoituksen sana on paikallaan - minulla kääntyi kirjaimellisesti sisuskalut ympäri sen katsottuani.

Video on todella järkyttävä!!! Itkin pitkään sen nähtyäni, eikä kuvotus ole vieläkään hälvennyt. Jollette halua ottaa riskiä ja katsoa sitä, on alla siitä selvitys tekstimuodossa.

KIITOS KAIKILLE!
Hei, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeesen ja lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko katsoa (fur farm=turkistarha - se on TODELLA RAAKA!), mutta jos päätät katsoa,niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen väkivallan on LOPUTTAVA!

http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&Player=wm&speed=med

Tässä video lyhyesti (turkistarha): piilokameralla filmattuna, eläimet kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi leikkaus'. tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10 minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä liikkuvat.pentujen pienet tassut värisevät. Yksi pentu joka vielä nostaa päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi: tällainen hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!! Kun listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@peta.org

Ottakaa tämä copy pastena itsellenne ja lähettäkää kaikille mahdollisille tutuillenne. Ihmisen pelkästä rahanhimosta aikaansaama väkivalta elollisia olentoja kohtaan on saatava loppumaan!

Luulevat sitä rakkaudeksi

2008-10-22T16:02:00.017+03:00

Luin tänään mamman avustamana Vasabladetista artikkelin siitä, kuinka löysässä taluttimessa kulkenut venäjänvinttikoira oli käynyt hölkkääjän kimppuun Vikbyssä Vaasan lähellä. Artikkelin otsikko oli: "16 sår uppstod då hund bet. Tänderna gick igenom tjocka kläder. Tinsrätten kommer att avgöra borzoiens öde".

Omistaja syyttää koiran puremaa uhria
Hölkkääjä oli pysähtynyt ja koira oli purrut häntä 16 kertaa. Pahinta on se, että omistaja syyttää uhria siitä, että tämä oli pelännyt koiraa. Omistajan mukaan koira oli purrut, koska hölkkääjä ei osannut suhtautua koiriin "oikealla tavalla". Laitan tähän linkin ruotsinkieliseen artikkeliin, niin voitte itse vilkaista.

Mummuja härnäämässä
Olen minäkin joskus pikkupoikana erehtynyt yhtä vastaamme kävellyttä mummua pelottelemaan. Hän kun näytti niin kovasti minua pelkäävän. Kiusaus oli tuolloin nuorelle miehelle ylivoimainen. Mamma siitä kuitenkin kovasti julmistui ja alkoi sen verran kovaäänisesti minua komentaa, että olen kerrasta viisastuneena sellaiset puuhat jättänyt.

Joskus vähän rähisen...
Nykyisin en juurikaan viitsi möykätä, mitä nyt joskus postin- ja lehdenjakajille, polkupyöräilijöille, mopoille ja skoottereille "ihan vähän" rähisen. Niiden lisäksi möykkään joillekin karvakuonoille. Ajopelit pitävät niin helvetillistä elämää, että vanhan korvat soivat kauan niiden ohiajettua. Posteljooneja on muuten vain mukava härnätä, sen muutkin koirat tietävät. Posteljoonit taitavat olla maailman haukutuin ammatinharjoittajien laji. Heimoveljille haukun sen tähden, että jotkut eivät millään sopeudu kulkemaan siivosti ja niitä on sen tähden vanhan ojennettava.

Talutin on myös koiran turva...
Meikäläinen itse kulkee nykyisin poikkeuksetta hihnassa niin kadulla kuin metsissäkin. Toisinaan tällainen tuntuu hätävarjelun liioittelulta, mutta on silti mielestäni hyvä asia. Omistajat ajattelevat koiran vapaana pitämisen olevan rakkautta. Ja onhan se mukava juoksennella esimerkiksi omilla pelloilla maalla. Mutta olen sitä mieltä, että todellista rakkautta ja omistajan viisautta on se, että koirat pidetään kiinni. Vapaana saattaisimme äkkitilanteisiin joutuessamme tehdä tyhmyyksiä.

Koirat ovat susien sukua
Koirat eivät ole pieniä ihmisiä, vaikka monet niin näyttävät luulevan. Meillä ei ole laumassa demokratiaa, eivätkä meidän johtamiskulttuuriimme kuulu laissez faire-johtamisen opit! Meillä luupäillä kun on erilainen maailmankatsomus kuin ihmisillä. Laumoissa vallitsee hyväntahtoinen yksinvaltius. Me seuraamme kyselemättä johtajaa, jota me puolustamme ja joka puolustaa meitä.Koirilla on koirien vaistot ja ME OLEMME SUSIEN SUKUA. Minähän sen tiedän.

Kuolemantuomion vaaraan saattaminen ei ole rakkautta
En ymmärrä sellaista rakkautta, joka ehdoin tahdoin saattaa rakkautensa kohteen tappeluun tai kuolemantuomion vaaraan. Sehän siitä tappelijalle seuraa, jos oikein huonosti käy. Uskokaa tai älkää: Viisaus asuu vanhoissa koirissa ja mammoissa. Monilta koiranomistajilta se kuitenkin kokonaan puuttuu!

Viesti ystävältä

2008-10-07T14:15:00.007+03:00

Eläinlääkärin kertoma pieni anekdootti hyvästä elämästä:
Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin tutkimaan erästä Irlannin
susikoiraa nimeltä Belker. Koiran omistajat, Ron, vaimonsa Lisa ja heidän pieni poikansa Shane, olivat kaikki hyvin kiintyneitä Belkeriin ja toivoivat ihmettä.

Eutanasia
Tutkin Belkerin, ja totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, ettemme voineet tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Se voitaisiin tehdä heillä kotona, ja näin saattaa Belker turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä, viimeisellematkalleen. Tehdessämme valmisteluja Ron ja Lisa sanoivat, että voisi olla hyvä, että kuusivuotias Shane olisi myös läsnä. Heidän mielestään Shane saattaisi oppia jotakin tästä kokemuksesta.

Seuraavana päivänä tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani katsellessani Belkeriä ja perhettä, joka ympäröi sitä. Shane vaikutti niin rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa, että aprikoin, tiesikö hän, mitä oli tapahtumassa. Muutamassa minuutissa Belker nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Miksi eläimet ovat niin lyhytikäisiä?
Shane vaikutti hyväksyvän Belkerin poismenon ilman mitään vaikeuksia. Istuimme kaikki hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät ihmistä niin paljon lyhyemmän ajan. Shane, joka oli kuunnellut hiljaisena keskustelua, virkkoi: 'Minä tiedän miksi'. Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä.

Koirilla on tiedossaan hyvän elämän avaimet
Hän sanoi: 'Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisilleen, eikö totta?' Sitten hän jatkoi: 'No siis, koirat tietävät jo tämän, ja siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään.'

Elä yksinkertaisesti. Rakasta anteliaasti. Välitä syvästi. Puhu ystävällisesti.

Jos koira olisi opettajasi... oppisit, että:
· Kun rakkaasi tulevat kotiin, tervehdi aina iloisesti.
· Älä koskaan kieltäydy huviajelusta.
· Kokemus ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on hurmiota.
· Ota nokosia.
· Venyttele ennen ylösnousua.
· Juokse, telmi ja leiki päivittäin.
· Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua.
· Vältä puremista silloin, kun murahdus riittää.
· Lämpiminä päivinä pysähdy makoilemaan nurmikolla.
· Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile puun katveessa.
· Kun olet onnellinen, tanssi ympäri ja heiluta koko kehoasi.
· Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta.
· Ole uskollinen.
· Älä koskaan teeskentele olevasi muuta, kuin mitä olet.
· Jos jokin, jota tarvitset, on haudattu syvälle, kaiva niin kauan, että löydät sen
· Jos jollakin on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti.

NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!
NÄYTÄ LÄHEISILLESI, ETTÄ RAKASTAT JA VÄLITÄT HEISTÄ TÄNÄÄN, KOSKA HUOMENNA VOI OLLA MYÖHÄISTÄ...

Tällainen viesti tänään.

Koiranomistajan sivistymätöntä käytöstä

2008-10-05T22:04:00.015+03:00

Törmättiin taas vaihteeksi lauantai-aamupäivällä huonokäytöksisiin koiraihmisiin, joita oikeastaan voisi kutsua ihmiskoiriksi...

Kiusattu jatkaa kiusaamista
Ulkoilutin mammaa remmin päässä kotinurkilla, kun edellämme lampsi vapaana pikimusta suursnautseri-tyyppinen koira. Onneksi se haisteli niin ahkerasti uutisia tienviereltä, ettei huomannut meitä. Mamma tunnisti sen urokseksi, jonka tiesi joutununeen nuorena hyökkäyksen kohteeksi. Tästä syystä se on omistajansa kertoman mukaan siitä lähtien vihannut sydämensä pohjasta kaikkia koirauroksia. Minäkin olen sen murinoita ja haukkuja joutunut kuuntelemaan. Päälle se kävisi, jos satuttaisiin turvakkain ilman hihnoja. Omistajapariskunta saapasteli parinkymmenen metrin päässä koiransa jäljessä.

Koirien vapaana pitäminen on rikos
Hipsimme hiljaa takaisinpäin, mamma ja minä. Minä pidin kerrankin turpani kiinni, mutta mamma huusi kauempaa vieraan koiran emännälle kehotuksen panna koiransa liekaan. Emäntä ottikin koiransa kiinni, mutta alkoi rähistä mammalle tämän kysyttyä rouvalta, miksi hän pitää koiraansa irti, vaikka tietää sen vihaavan muita koiria. Emäntä selittelemään, ettei hänen koiransa hyökkää, ellei hän sitä käske. Mamma kysyi, mitä nainen olisi muutaman kymmenen metrin päästä voinut tehdä, jos hänen koiransa olisi käynyt kimppuumme. Totesi vielä, että koirien vapaana pitäminen on sitä paitsi lainvastainen teko yleisellä paikalla. Naisen mies seisoi vaiti vieressä ja veti sätkää.

Kuka pilasi lenkin?
Nainen julmistui ja alkoi rähistä meille aamulenkkinsä pilaamisesta. Silloin mammakin hermostui ja sanoi, että jos vielä näkee tuon koiran vapaana, hän ilmoittaa asiasta poliisille. Nainen huusi ja karjui s...tanaa. Ei hänelle juolahtanut lainkaan mieleen, että hän itse saattoi pilata meidän aamulenkkimme. Viidenkymmenen metrin päässä koira juoksi jälleen ilman hihnaa.

Kaikilla samat oikeudet ja velvollisuudet
Miksiköhän ihmiset eivät usko, että meitä on miljardeja tässä maailmassa. Me emme ole yksin eivätkä meidän tarpeemme mene muiden tarpeiden edelle. Jokaisella on yhtä suuri oikeus kulkea turvallisesti ja ilman pelkoa kadulla ja poluilla. Yhteiselämä edellyttää muiden huomioon ottamista. Koska itsekkyys tuhoaa, on oltava sääntöjä, joita jokainen noudattaa. Jos jokainen tekee, mitä ikinä haluaa muista välittämättä, elämä menee hösseliksi. Tämän totesi jo ukko-Durkheim, kun kirjoitti "kollektiivisista representaatioista" eli yhteisössä vallitsevista uskomuksista, pyrkimyksistä, säännöistä ja elämisen tavoista, joita tarvitaan, että kulttuuri syntyy ja säilyy ja joita ilman se kuolee ja häviää. Ilman kollektiivisuutta syntyy anomiaa. Se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa lait ja säännöt ovat menettäneet merkityksensä. Anomia tarkoittaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan, tilaa, jossa vahvimmat voittavat, mutta suurin osa häviää.

Yltioöyksilöllisyys tuhoaa
Viime aikojen tapahtumat ovat karvaasti osoittaneet, miten ylitöyksilöllisyys tuhoaa -sananmukaisesti. Nyt puhutaan kovasti yhteisöllisyydestä, vaikka oikeasti ei edes tiedetä mitä sillä tarkoitetaan. Minun mielestäni yhteisöllisyys on sitä, että jokainen omasta halustaan ja omien kykyjensä mukaan tekee parhaansa sen eteen, että kaikilla on hyvä elää ja olla. Tämä tarkoitaa, että vahvemmat puolustavat heikompia riippumatta siitä, ovatko ne/he köyhiä, rikkaita, viisaita vai tyhmiä. Ihmisten isossa kirjassa on ilmaistu kaksoiskäsky; rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Kultainen sääntö
Jokaisen meistä tulisi muistaa universaali eli kaikkina aikoina ja kaikkialla paikkansa pitävä "kultainen sääntö", joka eri kulttuureissa ja eri aikoina on ilmaistu vähän eri sanoin: "Mitä haluat toisten tekevän sinulle, tee sinä samoin heille" (Jeesus), "Mitä et halua itsellesi tehtävän, älä tee sitä myöskään muille" (Konfutse). Tunnettu filosofi Immanuel Kant toteaa saman kategorisessa imperatiivissaan: "Tee vain sellaista, minkä toivoisit muodostuvan yleiseksi laiksi".

Ole hyvä, että sinulle hyviä oltaisiin
Siinä meille kaikille, niin koirille kuin ihmisillekin, hyvän elämän perusta. Ollaan hyviä toisille, koska toivoisimme itsellemmekin hyviä oltavan.

Kesä on kulunut mukavasti

2008-09-23T16:03:00.003+03:00

Eipä olekaan tullut viime aikoina kirjoiteltua... Kesä on kulunut siihen, että olen totutellut uusiin naapureihin. Pari kuukautta hyökkäyksen jälkeen meidän naapuriin muutti perhe, jolla on kaksi schäferiä. Mammalta meinasi mennä soppa väärään kurkkuun, kun entinen naapuri kertoi asiasta. No, olemmehan me jotenkuten tottuneet ajatukseen, mutta vieläkin olo tuntuu epävarmalta ohi kävellessä. Toisaalta on sitten mukavaa keskustella pihojen poikki toisten koirien kanssa.

Mammalta kului pitkä aika, ennen kuin hän uskalsi lähteä pidemmälle lenkille minun kanssani. Ei kuulemma itsensä puolesta pelkää, mutta minun puolestani kyllä. Hän ei välittäisi taistella toista kertaa sen enempää meidän koirien kuin muidenkaan elukoiden kanssa. Niin tiukka paikka se keväinen ottelu oli. Kuukauden verran minuun kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen yksi venhäterrieri-kavereistani sai kimppuunsa New Founlandin koiran niin ikään Edvininpolulla. Omistaja oli nytkin seisonut tumput suorana kykenemättä auttamaan kaveriani, jonka emäntä oli joutunut raahaamaan koiransa pois. Verta siinäkin oli kuulemma vuotanut, vaikka lääkäriä ei tarvittukaan. Omalääkärini mukaan koiria tuodaan tappelujen jälkeen klinikalle viikottain.

Vieläkään me ei olla mennty Edvininpolulle. Mamman mukaan metsissä ja lenkkipoluilla näkee usein vapaina kulkevia koiria, joiden isäntäväkeä ei näy mailla ei halmeilla. Ihmisillä on merkillinen usko siihen, että kaikki koirat on kilttejä. Heidän tuntuu olevan vaikea uskoa, että oma koira voisi hyökätä kenenkään kimppuun. Siksi koiria näkee pidettävän vapaana jopa keskikaupungilla. Viimeksi eilen mamma näki Hietalahdessa miehen lampsivan tupakka hampaissa samalla kun iso susikoira juoksenteli vapaana hänen lähistöllään.

Mitähän tuohon oikein sanoisi, ettei tulisi haukkuneeksi...

Oliver on toipumassa hyökkäyksestä

2008-03-13T19:47:00.006+02:00

Hyökkäystä seuranneena maanantaina saimme aamusta ajan Oliverin omalääkärille, joka tarkisti koirani vammat ja määräsi sille särkylääkkeitä. Hänen mukaansa Oliverin kaulalla oli vertymiä, joita on syytä tarkkailla pidemmän aikaa. Särkylääkkeitä kehotti antamaan vähintään viikon verran, antibiootithan Oliverilla jo olivat lauantaista lähtien. Sen ja koirien taivaan välillä oli lääkärin mukaan ollut vain sormieni levyinen rako.

Tuolloin oikeastaan vasta tajusin, mitä nimitys "susikoira" tarkoittaa, siksihän Schäferiä on maailman sivu nimitetty. Olinko minä siis todellakin otellut paljain käsin melkeinsuden kanssa... huh-huh. Tapahtumahetkellä toimin tyynen rauhallisesti adrenaliini huipussaan, mutta jälkeenpäin alkoivat "puntit tutista". Koko viikonlopun olin aivan veltto ja saamaton. Iloinen olen kuitenkin siitä, että väkivaltaa en painiottelun tuiskeessa käyttänyt, vaikka tartuinkin vierasta koiraa kuonosta kiinni.

Joku kolleega ehti leikillään varoittaa menemästä marjametsään, jossa voisi tulla vaikka karhu vastaan. Meinasi, että seuraava vastustaja voisi olla karhu, kun susi on jo selätetty ;-) Toivottavasti ei, en välittäisi painia enempää koirien, susien kuin karhujenkaan kanssa.

Maanantaina hain poliisilaitokselta kopion puhelimitse tekemästäni tutkimuspyynnöstä ja keskustelin tapauksesta sitä tutkineen henkilön kanssa. Hänenkin mukaansa Schäferit hyökkäävät tappaakseen, joten olin väliin menemällä pelastanut koirani hengen. Vieraan koiran omistaja on tavoitettu ja hän on luvannut maksaa tapauksesta koituvat kulut.

Oliverin toipumista on nyt seurattava jonkin aikaa, ja vietävä se uudelleen lääkärintarkastukseen. Se näyttää kyllä toipuvan hyvin,toivottavasti ei tule mitään tulehduksiakaan enää. Jonkinlainen trauma sille asiasta on jäänyt, koska se pysähtyy kävelyllä ollessamme aina ennen tien mutkaa ja tutkii edessään olevaa maastoa. Vasta pysähdyksen jälkeen se lähtee mukaani.

Vapaana ollut susikoira hyökkäsi koirani kimppuun Edvininpolulla

2008-03-09T09:50:00.013+02:00

Tämän kirjoitti Oliverin mamma:

Olimme koirani Oliverin kanssa lenkillä Edwininpolulla. Oliver oli hihnassa ja haisteli tyytyväisena tienreunan tuoksuja. Yhtäkkiä huomasin, että mutkassa, noin 20 metrin päässä meistä, seisoi vapaana iso schäferi. Käännyin poispäin kiskoen Oliveria mukaani huomattuani vieraan koiran olevan vapaana. Oliver kuitenkin alkoi haukkua eikä vieras muuta tarvinnut. Se juoksi meidät kiinni ja kävi varoittamatta Oliverin kurkkuun alkaen retuuttaa sitä kuin räsynukkea. Koiran omistajarouva tuli kaukana mutkan takana eikä nähnyt, mitä tapahtui.

Vieraan koiran hyökkäysaikeet huomattuani olin asettunut Oliverin eteen sitä puolustamaan, mutta otus kiersi minut ja kävi kiinni Oliverin kurkkuun. Minä syöksyin väliin ja - tyhmä ja ylisuojeleva mamma kun olen - otin schäferiä kuonosta kiinni ja työnsin sormeni sen suuhun tarkoituksena irroittaa sen hampaat Oliverin kaulasta. Samalla karjuin omistajaa apuun ja koiralle "irti" -komentoa. Vieras koira yritti muristen retuuttaa Oliveria uudelleen, mutta sain pidettyä sen pään paikallaan. Hötäkässä olin kaatunut selälleni lumihankeen koirien viereen ja huomannut tuijottavani schäferiä tiukasti silmiin 15 cm päästä sormet sen poskihampaiden välissä. Omistajakin ehti siihen vihdoin ja lausahti apua pyytäessäni ensin, että "Ei ne koirat toisiaan tapa". Minä siihen vastaamaan, että mistäs sinä sen tiedät ja että minun käteni ovat sinun koirasi suussa. Vasta sen jälkeen hän kehotti, että "Roy, irti". Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se päästi Oliverin irti.

Oliverin turkissa oli verta ja sormestani vuosi verta, mutta loppujen lopuksi taisimme päästä vähällä. Itse meidän poika käveli hyökkäyksen jälkeen kotiin ja lököttelee nyt työpöytäni alla. Päätään se kääntää kankeasti ja karvan alla on mustelmia. Toivottavasti ei ole tullut sisäisiä verenvuotoja. Tarkastuksessa huomasin, että kurkku on sinipunainen, samoin kaulan vasen puoli. Onneksi Oliverin rintakarvat ovat niin paksut, että suojasivat pahimmalta. Silti, jos sen niska on yhtä kipeä kuin minun käteni, jota särki koko yön, niin kurjaa sillä on ollut.

Lauantaina puolilta päivin kävin terveyskeskuksessa puhdistuttamassa haavani ja ottamassa jäykkäkouristuspiikin. Sitä ennen olin soittanut hätäkeskukseen sekä päivystävälle eläinlääkärille. Tämä määräsi Oliverille 20 päivän antibioottikuurin ja hätäkeskuksesta neuvoivat tekemään rikosilmoituksen. Antibiooteista tuli 40 euron lasku, omalääkärin tarkastuksesta tulee lasku myöhemmin (maksoi lääkkeineen 69 €). Maanantaina vien Oliverin lääkärintarkastukseen. Teen myös rikosilmoituksen, koska omistajan nimi on tiedossani. Onneksi on kännykkäkamerat!

Olin käynyt taistoon paljain käsin, koska vähää aiemmin olin antanut Oliverille namia. Vasemman käden keskisormen pää ensimmäisestä nivelestä lähtien on nyt paisuksissa, ja kynnen juuri tykyttää mustana. Se tietää kynnen irtoamista vähitellen. Olen vasenkätinen ja joudun työni takia paljon kirjoittamaan, mikä on nyt kivuliasta. Sain niin ikään jonknlaisen viivästyneen shokin, koska sairaalassa piti pistää maata ja illalla tuli itku. Yöllä näin painajaisia siitä, kuinka vieras koira retuutti Oliveria. Pahinta oli syvä avuttomuuden tunne siitä, koska kykeni vaaratilanteessa tekemään niin vähän. Onneksi - näin uskon - Oliverilla on oma suojelusenkeli, se on taatusti sellaisen ansainnut pidettyään kahden vuoden ajan hyvää huolta Altzheimeria sairastaneesta isästäni. Olen aina uskonut enkeleihin ja siihen, että hyvä lopulta voittaa (M.O.T.).

Koirien vapaana pito on laissa kiellettyä. Siksi ihmettelen, että vihaisen koiran annetaan juosta irrallaan. Lieventävänä asianhaarana sanottakoon, että vaikka vieras koira hyökkäsi tappoaikeissa, minun sormeni sen suussa ehkä saivat sen tajuamaan, että nyt ollaan tekemisissä ihmisen, ei enää lajitoverin kanssa. Toisaalta, jos schäferi olisi ollut vieläkin luonnevikaisempi, se olisi purrut sormeni jauhelihaksi ja Oliverin kaulavaltimon poikki. Se olisi voinut myös hyökätä minun kimppuuni, mutta ei sitä tehnyt.

Sellainen muistikuva minulla on, että tuo koira olisi aiemminkin yrittänyt käydä Oliverin kimppuun, mutta säikähtänyt karjahdustani. Silloinkin ilmoitin tapauksesta poliisille, mutta en tehnyt varsinaista rikosilmoitusta. Olisi ehkä pitänyt, sillä voihan tuolla terroristilla olla tilillään aiempiakin rikkomuksia. Kolme rikosilmoitusta aiheuttaa sen, että koira voidaan määrätä lopetettavaksi. Se on jokaiselle kunnon koiranomistajalle maailman kauhein painajainen.

Kannattaisi siis pitää koirat kiinni.

Tulipa käytyä lääkärissä

2008-02-27T19:19:00.007+02:00

Niin, nyt se riesa on ohi taas tältä kerralta. Toivottavasti ei kovin nopeasti tarvitse enää rauhoittua. Saakeli, että oksettaa vieläkin... Nukahdin kuin vauva melkein heti ja nukuin siihen asti, kun pistivät herätyspiikin persuksiin päivällä yhden maissa. Mamma oli huolissaan kun mikä - niin kuin aina. Ja tällä kertaa ihan syystä, sanoisin.

Ei se rauhoitus ole ihmisillekään mukavaa eikä ihan vaaratontakaan, vaikka onkin tarpeellinen toimenpide silloin tällöin. Jotkut ovat allergisia aineille ja toisiin, kuten minuun, ne vaikuttavat hyvin herkästi. Tänäänkin olen kekkuloinut pilvessä koko iltapäivän. Meinasi ihan itku päästä, kun olo tuntui niin huteralta. Itse asiassa ulvoin kuin vauva pitkän aikaa. Vasta hiljattain herkesin kirjoittamaan viimeisimpiä tunnelmia.

Mamma oli tapansa mukaan mutkalla huolesta. Oli ottanut työstä päivän vapaata, jotta sai pitää minua silmällä. Reijoon se ei luottanut näissä toipumisasioissa ollenkaan. Taas se laittoi filttiä ja tyynyjä olohuoneen persialaiselle matolle ja varasi kirjan itselleen ajankuluksi. Tosin kirjan valinta ei ollut kovin oikeaan osunut, koska se kertoi erään Sonderkommandoon kuuluneen Kreikan juutalaisen tarinan. Mies oli nuorena poikana joutunut putsaamaan Auschwitzhin keskitysleirin uuneja sukulaisistaan ja saattelemaan tuttuja ihmisiä "suihkuun". Siitähän mamma tietysti taas alkoi assosioida ja paapoi minua entistä enemmän.

Mutta asiaan. Minut rauhoitettiin sen tähden, että kulma- ja poskihampaisiini oli tullut hammaskiveä, josta seurasi ientulehdusta. Viime aikoina en ole ehtinyt kovin usein hampaitani pesemään, vaikka minulla onkin koirien hammasharja ja kananmakuista hammastahnaa. Omalääkärin mukaan meillä koirilla on sellainen purukalusto, ettei sitä kannata ruveta ronkkimaan muutoin kuin rauhoittamalla ja syöttämällä antibiootteja etukäteen. On kuulemma bakteereja... mistähän niitäkin muka tulee, kysyn vaan. Minäkin aina ensin pesen pippelini ja sitten vasta annan Reijolle pusun...

Toinen syy rauhoittamiseen oli se, että kävin ensimmäistä kertaa elämässäni röntgenissä. Eilenhän kerroin, että kihti on viime aikoina vaivannut ja tassulle on joskus ollut vähän vaikea varata. Kuvaamalla halusivat sulkea pois nivelrikon ja muut elimelliset viat. Kuvasivat siis selkäni pepusta päähän ja molemmat etutassut kainalosta varpaisiin. Lääkärin mukaan kaikki selkänikamat ja lonkat ovat terveet ja oikeassa asennossa, nikamavälit tasaiset sekä tassujen ja lonkkien luut kohdallaan ja kokonaiset.

Ainoa syy lievään ontumiseen saattaisi olla yhdessä nikamavälissä, joka on hitusen muita kapeampi. Lääkäri arveli, että keppien perässä juostessa ja telmiessä tämä väli on saattanut aiheuttaa puristusta hermoon. Se kuulemma korjaantuu ajan myötä, jos/kun vanhemmiten nikamien väliin kasvaa sidos, joka sitoo kaksi nikamaa yhteen, niin etteivät ne pääse liikkumaan. Toinen syy olisi sitten niveltulehdus, joka nyt on antibioottien avulla paranemassa.

Joskus tekee mieli käyttää voimasanoja, joten totean tässä, että paskahomma, mutta tulipa tehtyä...

Koiran täysremontti

2008-02-26T11:33:00.002+02:00

Muutama viikko sitten taisi iskeä kihti. Oikeaa etutassua on joskus vaikea laskea maahan. Mamma etsi aikansa haavaa polkuanturasta, mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Rasvasi silti tassut hyvin ja pisti minulle kengät jalkaan. Viime aikoina mamman lenkittäminen on kyllä tuntunut vähän hankalalta, mieluiten kuljetan hänet Emma-koiran metsän kautta ja käyn samalla lukemassa Emman uutiset. Sitten vain pikapikaa pisulle ja takaisin kotiin. Aamulenkille lähden mielelläni. Keppiäkin haen. Päivälenkille vien Reijon, koska hän tarvitsee lenkkeilyä Parkinssonin taudin takia. Joskus minullakin on vähän jäykkä olo, mutta yleensä kulkiessa vetreydyn.

Mamma kuitenkin huolestui asiasta ja kiikutti minut omalääkärille, joka epäili niveltulehdusta oireideni syyksi. Eipä muuta kuin kortisonipiikki peppuun ja antibiootit pariksi viikoksi. Huomenna käymme uudelleen lääkärissä. Silloin aikovat rauhoittaa minut ja röntgata sitten kuonosta hännänpäähän saakka. Samalla poistavat hammaskiven ja taitavat leikata kynnetkin. Hyvä niin, jos vaikka löytäisivät syyn, miksi tassu joskus vaivaa.

Tiedän etukäteen, että mamma on ihan hermona. Paapoo ja nukkuu vieressäni olohuoneen lattialla saman filtin alla. Sehän on tietysti oikein mukavaa, koska minulla on tapana reagoida melko voimakkaasti lääkkeisiin. Kerran nukuin rauhoittamisen jälkeen 13 tuntia putkeen. Eilen mamma soitteli kasvattajalle, joka kertoi veljelläni Dustyllä olleen vähän samanlaisia oireita etutassunsa kanssa. Häntäkin oli kuvattu ja tutkittu kovasti, mutta mitään ihmeellistä ei silti ollut löytynyt. Kasvattaja suositteli Cartivet -tabletteja ja Neuromax B-vitamiinia.

Huomenna kuullaan lisää.

Vanhoja valokuvia ja muisteloita

2008-01-19T20:48:00.006+02:00

Mamma löysi jostain laatikonpohjalta vanhoja valokuvia, joita innostui skannaamaan ja toi sitten minulle blogiin pantavaksi. Tässä minä siis nuorna miehenä painelen. Näytti menohaluja vielä riittävän kovasti. Nykyisin olen laiskempi ja rauhallinen liikunta on enemmän mieleeni. Keppiä ja palloa silti mieluusti haen vieläkin.

Näissä kuvissa meitä on koolla koko sisarusparvi. Minä olen toinen noista ruskeista, se, jolla on tummaa kuonossa. Toinen on sisareni Kia.

Joku mustista karvakasoista on veljeni Dusty, jolla lienee jo monta muotovaliomainintaa. Hänestä en ole kuullutkaan pitkään aikaan.

Laitan tähän vielä muutaman kuvan suvun kokouksesta Kiteeltä. Siitä on jo muutama vuosi vierähtänyt, taisimme kokoustaa kuusi vuotta sitten 2001. Olisi mukava taas nähdä sukulaisia pitkästä aikaa. Toivon, että Sadulla riittää intoa järjestää tapaaminen, ja että meillä olisi aikaa lähteä ajamaan toiselle puolelle Suomea.

Viimeksi kokouksessa opetteltiin näyttelyetikettiä, saatiin hierontaa ja ennen muuta opittiin olemaan rauhassa trimmattaessa. Kävimme myös uimassa ja tutusteltiin. Myöhemmin ovat opetelleet lampaiden paimennusta, ihmisten jälestämistä metsässä ja muutakin koirien mielestä tosi kivaa.

Muistaakseni meitä oli ensimmäisessä kokouksessa mukana 15 sisarusta eri pentueista. Lisäksi oli muutama toisenrotuinen. Nykyään meidän sukua on jo paljon enemmän. Kasvamassa on jo toinenkin sisarusparvi, jolla on sama emo ja isä kuin minulla, nimittäin (Black Gary Graceful Girl Kira) ja Tulituikkeen Amor Allu. Taitaa isäukko olla panomiehiä...

Mamma tarjoilee istuntojen väliajalla sisaruksille koirankarkkeja.

Viereinen kuva on otettu Kerimäellä kesällä 2000 käydessämme Reijon ja mamman kanssa lomamatkalla sukulaisia tapaamassa.

Emo on siinä oikealla, sitten Kia, Seri, joka oli Shetlannin lammaskoira, ja jota kovasti kunnioitin. Vasemmalla olen minä itse. Serille tuli vanhemmiten dementia ja sen kuulo heikkeni. Lopuksi se ei kuullut paljon mitään. Kasvattajan mukaan sillä oli tapana istua kadunkulmassa ja odotella siinä, että joku tulisi hakemaan kotiin, kun se itse ei enää osannut. Seri ja emoni ovat sittemmin muuttaneet koirien taivaaseen.

Nyt taidan lopetella tältä erää. Pitää nimittäin viedä mamma lenkille, ettei se liikaa laiskistu. Onneksi saimme taas lunta. Mukavia unia niille, jotka ovat menossa nukkumaan!

Hyvää Uutta Vuotta 2008 - Happy New Year 2008!

2007-12-31T15:39:00.000+02:00

Huomaatteko, minäkin osallistuin itsenäisyyspäivän juhlintaan presidentinlinnassa.

Oliver wishes the happiest New Year ever possible to all his human and animal friends all over the world!

Toivotan kaikille ihmis- ja eläinystävilleni parasta mahdollista uutta vuotta 2008!
Älkää paukutelko raketteja, joita minä monen muun eläimen tavoin pelkään kovasti.

Minä pikkupoikana

2007-11-12T11:03:00.000+02:00

Katsokaapa, miten suloisia kuvia Marianne lähetti. Olin minä vauvana tosi söpö, vaikka itse sanonkin. Vauvakuvassa olen 12-viikkoinen, niin Mariannen albumissa lukee.

Kaksi muuta kuvaa on otettu mamman 50-vuotissynttäreiltä vuoden 2000 helmikuun alussa. Olen niissä puolivuotias.

Huomatkaa, kuinka joka karva on ojennuksessa. Poseeraan kuvissa topakasti ja katson suoraan kameraan. Smokkirusettikin näkyy mainiosti, kun ei vielä voi liioilla rintakarvoilla röyhistellä. Nykyisin tosin suurempikin huivi tahtoo hukkua karvojen sekaan, ja poseeraaminenkin on alkanut jo vähän laiskattaa.

Katsekontaktista vielä sen verran, että olen opettanut mamman katsomaan minua suoraan silmiin. Katseen avulla viestintä sujuukin aika mukavasti. Minulla on tapana ilmoittaa mammalle esimerkiksi siitä, että aion hypätä sänkyyn illalla tai mennä Reijoa katsomaan alakertaan.

Tiukka tuijotus auttaa niin ikään saamaan makupaloja pöydästä. Varsinkin ihmisten suuhunsa panemien herkupalojen tuijottaminen tuo useimmiten palkinnoksi herkkupalan myös koiralle. Se on, kuten Sun Tzu sanoisi, strategian managerointia ja taktiikan hallintaa ruoanhankinnassa, jossa kaikki keinot ovat tarpeen...

Uusia kuvia ja resepti

2007-11-04T08:12:00.000+02:00

Tässä mamman ottamia uusia kuvia minusta.

Toisissa kuvissa minä kotona makoilen pöytien alla. Ne ovat lempipaikkojani, joista Keken kanssa käydään varsinainen haukkujen taistelu. Ulkokuvat on otettu ensilumen aikaan aamulenkillä 4.11.2007.

Huomaattehan lämpimän fleece-haalarini. Se on mukava päällä eikä kiristä mistään. Kylmälläkin on kiva käydä ulkona, ei palele eikä kastu. Jotkut ajattelevat sen olevan brassailua tai koiran inhimillistämistä, mutta mammalla on pukemiseeni todellinen syy:

Olen aika herkkäihoinen. Saan toisinaan hot-spottia nivusiin ja pepun päälle. Omalääkärini sanoi, että se johtuu kosteudesta. Kosteassa turkissa bakteerit lisääntyvät eksponentiaalisesti. Vaikka minulla on pienestä lähtien ollut oma, 2000 wattinen, kaksipiippuinen turkinkuivaaja, sisäturkki voi joskus jäädä kosteaksi. Mamma sanookin, että on järkevämpää pukea koiralle haalari kuin käyttää jatkuvasti kortisonivoidetta.

Tästä syystä minulla on myös garderobi: kolmet kurahaalarit, fleecehaalari, enstexhaalari, Burberryn liivi, sadeliivi, pimeäliivi, kaksi settiä kenkiä ja mamman kutomat siniraidalliset pässinpökkimät... On minulla lippalakkikin, jota tosin en koskaan käytä. Naapurit kävivät muutama vuosi sitten Singaporessa, ja toivat sen minulle tuliaisina.

Tossut sensijaan ovat oikein mukavat rapakelillä, varsinkin jos polkuanturoiden välit sattuvat ärtymään.

Viereisessä kuvassa painelen lenkkipolulla herkullisia hajuja maistellen. Joskus hajut ovat niin herkulliset, että ihan ahdistaa ja maha menee sekaisin. Marraskuu onkin aikaa, jolloin nuorelta mieheltä ennen menivät syömähalut. Silloin meidän talossa oli paniikki: koiraa vietiin haipakkaa lääkäriin ja syötettiin pentumuonaa, jotta saisin tarpeeksi kaloreita.

Mamma ei millään meinannut uskoa lääkäriä, joka väitti, ettei koira edes narttujen juoksuaikoina itseään nälkään tapa. Hössötti koko ajan kaikenmaailman koiranruokareseptien kanssa.

Tässä yksi kasvattajan resepti ruokahalua kiihoittamaan:

Aperitiivi:

raaka kananmunankeltuainen,

purkki hyla-kermaviiliä

ruokalusikallinen sokeria
Ainekset sekoitetaan hyvin ja asetetaan tarjolle kauniiseen kuppiin, ja sitten vain popsimaan.

Tämän annoksen popsin useimmiten silloinkin, kun muu ruoka ei maistu. Aikamiehenä tosin en enää niin kovasti juoksuista ahdistukaan, sen verran testosteronien toiminta on rauhoittunut. Joskus masu kuitenkin on vähän sekaisin, mutta se menee yleensä nopeasti ohi.

Millainen olen ja mitä hommailen?

2007-10-07T21:26:00.001+03:00

Olen siis Oliver Sericas Be Brave. Luonteeltani olen hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. Mamma sanoo minun olevan niin luottavainen, että minua voitaisiin luonnehtia sanoilla "hyväuskoinen hölmö", kasvattajan mukaan olen "Lapatossu". En minä silti mikään pelkuri ole.

Luonnetestin (10.11.2002) mukaan olen laukausvarma. Sotilaaksi en itseäni kuitenkaan luonnehtisi, koska en tykkää taistelusta enkä kovin herkästi lähde puolustamaan itseäni. Käännän mieluummin peppuni vastustajaa kohti ja olen niinkuin ei mitään olisikaan. Mammaa ja Reijoa kyllä puolustan.

Luonnetesti Pietarsaaressa meni kuitenkin vinksalleen, kun mamma nauroi, enkä itsekään oikein osannut uskoa koko hyökkäysjuttuun. Pimeässä huoneessa ei ollut mitään kovin pelottavaa, vaikka räminä tekikin olon vähän rauhattomaksi. Tuomarit sanoivat hieman pehmeäksi. Luonnetestin silti läpäisin arvosanalla (83), mikä sinänsä on ihan riittävä tulos.

Naapureista jotkut pelkäävät koiria, mistä syystä on hyvä, ettei testissä tullutkaan liikoja rähistyä.

Olen minä muutaman kerran kunnolla suuttunut. Kerran meinasin antaa turpiin yhdelle rottweilerille, joka aina haastaa riitaa. Luulin, että se käy Reijon kimppuun ja pikaistuksissani olin tintata sitä kuonoon. Onneksi Reijo pääsi väliin, ettei rottikselle käynyt kalpaten. Valjaat kyllä minulta menivät rikki, mamma sittemmin osti uudet, lujemmat nahkavaljaat.

Vanhempana olen alkanut pitää paukkuja epämiellyttävinä. Mieluiten vietän uudenvuoden aattoillat ja huvilakauden päättäjäiset töitä tehden. Makoilen silloin mamman työpöydän alla ja autan häntä tekemään väikkäriään. Olen nykyisin aika laiska tappelemaan, mutta tykkään katsella ikkunasta naapurin kissan touhuja ja huutaa sille muodon vuoksi.

Mamman siskon airedalenterrierille minä joskus suutun meuhkaamisesta, vaikka muuten vintiötä siedänkin. Itse asiassa Keke on ihan mukava koirakaveri, vaikka onkin kovin villi. No, kyllä se siitä vähitellen rauhoittuu, kunhan ikää tulee lisää.

Tyttöystäväni nimi on Wilma, sekin on pitkäkarvainen collie. Nykyisin tapaamme harvemmin, kun Wilman omistaja muutti muualle.

Wilman olen tuntenut vauvasta lähtien. Olemme niin samannäköisiä, että meitä katsellessa näyttäisi siltä, kuin olisimme kaksipäinen koira. Naapurin Emma, nyt jo 11-vuotias boxerineiti, on minulle aina ollut se "kohtalokas nainen". Emman juoksut ovat saaneet vatsan sekaisin ja mieleen villejä ajatuksia. Emma on jo vanha, sen tähden käyn sitä katsomassa lenkillä päivittäin. Muita kavereitani ovat saksanpaimenkoira Tekku, hollanninpaimenkoira Jasu, länsiylämaan terrieri Rasmus ja vehnäterrieri Ransu.

Vasemmalla olevassa kuvassa me Keken kanssa makoillaan pöydän alla.

Alla olen sapuskalla. Olin juuri saanut uudet ruokakupit ja pöydän. Niistä on edelleen koiran mukava popsia, kun ei tarvitse kurkottaa liian ylös tai alas, vaan safkat on sopivasti framilla.

Tuolikuvassa taas vahdin puutarhaa. Mamma on antanut sille nimen "Prince Oliver valtaistuimellaan". Onhan minulla nimikkoviinikin, senkin nimi on Prince Oliver ja sitä juodaan syntymäpäivilläni joka vuosi.

Synttäreitäni on perinteisesti ollut tapana juhlia arvokkaan koti- tai ulkomaisen vierasjoukon kera. Synttäreillä on joskus ollut kiinalaisia ja japanilaisiakin vieraita. Viime elokuussa tuntui mukavalta, kun syntymäpäivänä sain onnittelupuhelun Brysselistä.

Mamman vanha tuttava Nepalista sekä hänen perheensä (isä, äiti, kaksi poikaa ja tytär) onnittelivat puhelimitse. Tutustuin tähän mukavaan hinduperheeseen viime kesänä heidän käydessään meillä kylässä. Erityisesti perheen lapset olivat huvittuneita, kun saivat kuulla, että meillä juhlitaan koiran syntymäpäiviä. Viereisessä kuvassa olen siis jo yli "kahdeksan vee".

Alla oleva puutarhakuva on viime kesältä (2007) kirsikkapuun kukinnan aikaan. Tarkkailen siinä naapurin kissaa. Sen nimi on Viiksi eikä se kovin paljon piittaa siitä, että sille rähisen. Luulen sen olevan jo kuuro. Toinen silmä sillä ainakin on sokea, mutta turkki on paksu ja tuuhea, melkein yhtä komea kuin minulla. Enimmäkseen räksytän Viikselle muodon vuoksi. Täytyyhän koiran pitää perinteistä kiinni muissakin kuin syntymäpäiväasioissa.

Palkin kuvissa peuhaan enimmäkseen tyttöystäväni Wilman kanssa. Muut kuvat on otettu eri tilanteista milloin mistäkin.

Näyttelyarvostelu

2007-10-07T21:26:00.000+03:00

Näyttelyssä olen ollut vain kerran, Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Silloin meillä meni vähän kaikki pieleen, mutta hauskaa oli. No, sattuuhan sitä, varsinkin kun olin vasta muutama kuukausi sitten joutunut avoluokkaan. Olisi pitänyt harjoitella enemmän ja kokeilla ensin pentuluokassa. Menimme kehään väärällä vuorolla ja lähdimme liian aikaisin pois. Tulin myös istahtaneeksi kehässä, pysäyttäneeksi mamman juoksussa ja antaneeksi hänelle pusun nenään kesken esittelyn.

Sakset olivat menneet edellisiltana rikki, eikä korviani näinollen voitu trimmata asianmukaiseen kuntoon. Tuomarina toimi Benny Blid, joka antoi minulle sinisen nauhan ja toisen palkinnon. Siitäkös mamma riemastui, mutta riemu laantui, kun hän kuuli, että olin pudonnut jatkosta.

Näin se Blid minua luonnehti: "Maskulint, lite grovt huvud, lite tunga öron. Tillräcklig hals. Bra bröstdjup. Plat bröstkorg. Lite kort kors. Högt buren svans i rörelse. Normala vinklar. Bra steg, trång bak. Bra päls. Behöver mer tid som helhet."