Kävimme pari viikkoa sitten mamman kanssa rokotuksilla. Samalla kertaa lääkäritäti tarkasti kuntoni, kuunteli sydänäänet, katsoi hampaat ja käpälöi palleroiset. Mamma oli saada sydärin, kun lääkäri totesi minulla ilmeisesti olevan kiveskasvaimen, koska toinen palleroiseni on puolta suurempi kuin toinen. Kasvaimen laadusta ei etukäteen voi sanoa mitään, koska koepaloja ei voi ottaa. Kulkuset on siis vain poistettava. Minusta tehdään -hiisi vieköön- eunukki. Onneksi olen jo sen verran vanha, etteivät sentään rintakarvat lakkaa kasvamasta eikä möreästä ja miehekkäästä äänestäni tule mitään kiekumista.
Aiemmin pääkukkuraltani löytyi patti, jota kävimme näyttämässä lääkärille jo viime keväänä. Tuolloin se diagnosoitiin tukkeutuneeksi hikirauhaseksi, jonka kuulemma voisi poistaa sitten, kun muutenkin minua jouduttaisiin rauhoittamaan, esimerkiksi plakinpoiston takia. Pallukkakin on alkanut kasvaa ja poistetaan nyt sitten samalla kertaa. Minua leikellään sen tähden niinsanoakseni molemmista päistä.
Mamma on mykkyrällä huolesta. Hän pelkää niin kovasti, etten selviä rauhoituksesta. Olihan se kyllä viime kerrallakin aika kenkku juttu, vaikka plakinpoisto ei sinänsä mikään kivulias toimenpide ollutkaan.
Tällä kertaa toimenpide on kuitenkin vakavammanlaatuinen, sillä nyt viedään tosimiehen kallein omaisuus. Silti se on kai parasta vain antaa tehdä, koska muutoin ei saada tietää, onko kasvain levinnyt muuallekin. Toki saan sekä antibiootit että särkylääkkeet, joten ehkä leikkauksen jotenkin kestää. Melkein 11 vuotta täällä maan päällä olen jo tallustellut, mikä koiran vuosissa on korkea ikä. Sen takia mammakin on niin kovasti huolissaan.
Että sellaista tällä kertaa. Pyydän mammaa kirjaamaan tuntemuksiaan ensi tiistaina leikkauksen jälkeen, kun meikäläinen lötköttää spiidikännissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti