Hyvää Uutta Vuotta 2008 - Happy New Year 2008!

Huomaatteko, minäkin osallistuin itsenäisyyspäivän juhlintaan presidentinlinnassa.

Oliver wishes the happiest New Year ever possible to all his human and animal friends all over the world!

Toivotan kaikille ihmis- ja eläinystävilleni parasta mahdollista uutta vuotta 2008!
Älkää paukutelko raketteja, joita minä monen muun eläimen tavoin pelkään kovasti.

Minä pikkupoikana

Katsokaapa, miten suloisia kuvia Marianne lähetti. Olin minä vauvana tosi söpö, vaikka itse sanonkin. Vauvakuvassa olen 12-viikkoinen, niin Mariannen albumissa lukee.

Kaksi muuta kuvaa on otettu mamman 50-vuotissynttäreiltä vuoden 2000 helmikuun alussa. Olen niissä puolivuotias.

Huomatkaa, kuinka joka karva on ojennuksessa. Poseeraan kuvissa topakasti ja katson suoraan kameraan. Smokkirusettikin näkyy mainiosti, kun ei vielä voi liioilla rintakarvoilla röyhistellä. Nykyisin tosin suurempikin huivi tahtoo hukkua karvojen sekaan, ja poseeraaminenkin on alkanut jo vähän laiskattaa.

Katsekontaktista vielä sen verran, että olen opettanut mamman katsomaan minua suoraan silmiin. Katseen avulla viestintä sujuukin aika mukavasti. Minulla on tapana ilmoittaa mammalle esimerkiksi siitä, että aion hypätä sänkyyn illalla tai mennä Reijoa katsomaan alakertaan.

Tiukka tuijotus auttaa niin ikään saamaan makupaloja pöydästä. Varsinkin ihmisten suuhunsa panemien herkupalojen tuijottaminen tuo useimmiten palkinnoksi herkkupalan myös koiralle. Se on, kuten Sun Tzu sanoisi, strategian managerointia ja taktiikan hallintaa ruoanhankinnassa, jossa kaikki keinot ovat tarpeen...

Uusia kuvia ja resepti

Tässä mamman ottamia uusia kuvia minusta.

Toisissa kuvissa minä kotona makoilen pöytien alla. Ne ovat lempipaikkojani, joista Keken kanssa käydään varsinainen haukkujen taistelu. Ulkokuvat on otettu ensilumen aikaan aamulenkillä 4.11.2007.

Huomaattehan lämpimän fleece-haalarini. Se on mukava päällä eikä kiristä mistään. Kylmälläkin on kiva käydä ulkona, ei palele eikä kastu. Jotkut ajattelevat sen olevan brassailua tai koiran inhimillistämistä, mutta mammalla on pukemiseeni todellinen syy:

Olen aika herkkäihoinen. Saan toisinaan hot-spottia nivusiin ja pepun päälle. Omalääkärini sanoi, että se johtuu kosteudesta. Kosteassa turkissa bakteerit lisääntyvät eksponentiaalisesti. Vaikka minulla on pienestä lähtien ollut oma, 2000 wattinen, kaksipiippuinen turkinkuivaaja, sisäturkki voi joskus jäädä kosteaksi. Mamma sanookin, että on järkevämpää pukea koiralle haalari kuin käyttää jatkuvasti kortisonivoidetta.

Tästä syystä minulla on myös garderobi: kolmet kurahaalarit, fleecehaalari, enstexhaalari, Burberryn liivi, sadeliivi, pimeäliivi, kaksi settiä kenkiä ja mamman kutomat siniraidalliset pässinpökkimät... On minulla lippalakkikin, jota tosin en koskaan käytä. Naapurit kävivät muutama vuosi sitten Singaporessa, ja toivat sen minulle tuliaisina.

Tossut sensijaan ovat oikein mukavat rapakelillä, varsinkin jos polkuanturoiden välit sattuvat ärtymään.

Viereisessä kuvassa painelen lenkkipolulla herkullisia hajuja maistellen. Joskus hajut ovat niin herkulliset, että ihan ahdistaa ja maha menee sekaisin. Marraskuu onkin aikaa, jolloin nuorelta mieheltä ennen menivät syömähalut. Silloin meidän talossa oli paniikki: koiraa vietiin haipakkaa lääkäriin ja syötettiin pentumuonaa, jotta saisin tarpeeksi kaloreita.

Mamma ei millään meinannut uskoa lääkäriä, joka väitti, ettei koira edes narttujen juoksuaikoina itseään nälkään tapa. Hössötti koko ajan kaikenmaailman koiranruokareseptien kanssa.

Tässä yksi kasvattajan resepti ruokahalua kiihoittamaan:

Aperitiivi:

raaka kananmunankeltuainen,

purkki hyla-kermaviiliä

ruokalusikallinen sokeria
Ainekset sekoitetaan hyvin ja asetetaan tarjolle kauniiseen kuppiin, ja sitten vain popsimaan.

Tämän annoksen popsin useimmiten silloinkin, kun muu ruoka ei maistu. Aikamiehenä tosin en enää niin kovasti juoksuista ahdistukaan, sen verran testosteronien toiminta on rauhoittunut. Joskus masu kuitenkin on vähän sekaisin, mutta se menee yleensä nopeasti ohi.

Millainen olen ja mitä hommailen?

Olen siis Oliver Sericas Be Brave. Luonteeltani olen hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. Mamma sanoo minun olevan niin luottavainen, että minua voitaisiin luonnehtia sanoilla "hyväuskoinen hölmö", kasvattajan mukaan olen "Lapatossu". En minä silti mikään pelkuri ole.

Luonnetestin (10.11.2002) mukaan olen laukausvarma. Sotilaaksi en itseäni kuitenkaan luonnehtisi, koska en tykkää taistelusta enkä kovin herkästi lähde puolustamaan itseäni. Käännän mieluummin peppuni vastustajaa kohti ja olen niinkuin ei mitään olisikaan. Mammaa ja Reijoa kyllä puolustan.

Luonnetesti Pietarsaaressa meni kuitenkin vinksalleen, kun mamma nauroi, enkä itsekään oikein osannut uskoa koko hyökkäysjuttuun. Pimeässä huoneessa ei ollut mitään kovin pelottavaa, vaikka räminä tekikin olon vähän rauhattomaksi. Tuomarit sanoivat hieman pehmeäksi. Luonnetestin silti läpäisin arvosanalla (83), mikä sinänsä on ihan riittävä tulos.

Naapureista jotkut pelkäävät koiria, mistä syystä on hyvä, ettei testissä tullutkaan liikoja rähistyä.

Olen minä muutaman kerran kunnolla suuttunut. Kerran meinasin antaa turpiin yhdelle rottweilerille, joka aina haastaa riitaa. Luulin, että se käy Reijon kimppuun ja pikaistuksissani olin tintata sitä kuonoon. Onneksi Reijo pääsi väliin, ettei rottikselle käynyt kalpaten. Valjaat kyllä minulta menivät rikki, mamma sittemmin osti uudet, lujemmat nahkavaljaat.

Vanhempana olen alkanut pitää paukkuja epämiellyttävinä. Mieluiten vietän uudenvuoden aattoillat ja huvilakauden päättäjäiset töitä tehden. Makoilen silloin mamman työpöydän alla ja autan häntä tekemään väikkäriään. Olen nykyisin aika laiska tappelemaan, mutta tykkään katsella ikkunasta naapurin kissan touhuja ja huutaa sille muodon vuoksi.

Mamman siskon airedalenterrierille minä joskus suutun meuhkaamisesta, vaikka muuten vintiötä siedänkin. Itse asiassa Keke on ihan mukava koirakaveri, vaikka onkin kovin villi. No, kyllä se siitä vähitellen rauhoittuu, kunhan ikää tulee lisää.

Tyttöystäväni nimi on Wilma, sekin on pitkäkarvainen collie. Nykyisin tapaamme harvemmin, kun Wilman omistaja muutti muualle.

Wilman olen tuntenut vauvasta lähtien. Olemme niin samannäköisiä, että meitä katsellessa näyttäisi siltä, kuin olisimme kaksipäinen koira. Naapurin Emma, nyt jo 11-vuotias boxerineiti, on minulle aina ollut se "kohtalokas nainen". Emman juoksut ovat saaneet vatsan sekaisin ja mieleen villejä ajatuksia. Emma on jo vanha, sen tähden käyn sitä katsomassa lenkillä päivittäin. Muita kavereitani ovat saksanpaimenkoira Tekku, hollanninpaimenkoira Jasu, länsiylämaan terrieri Rasmus ja vehnäterrieri Ransu.

Vasemmalla olevassa kuvassa me Keken kanssa makoillaan pöydän alla.

Alla olen sapuskalla. Olin juuri saanut uudet ruokakupit ja pöydän. Niistä on edelleen koiran mukava popsia, kun ei tarvitse kurkottaa liian ylös tai alas, vaan safkat on sopivasti framilla.

Tuolikuvassa taas vahdin puutarhaa. Mamma on antanut sille nimen "Prince Oliver valtaistuimellaan". Onhan minulla nimikkoviinikin, senkin nimi on Prince Oliver ja sitä juodaan syntymäpäivilläni joka vuosi.

Synttäreitäni on perinteisesti ollut tapana juhlia arvokkaan koti- tai ulkomaisen vierasjoukon kera. Synttäreillä on joskus ollut kiinalaisia ja japanilaisiakin vieraita. Viime elokuussa tuntui mukavalta, kun syntymäpäivänä sain onnittelupuhelun Brysselistä.

Mamman vanha tuttava Nepalista sekä hänen perheensä (isä, äiti, kaksi poikaa ja tytär) onnittelivat puhelimitse. Tutustuin tähän mukavaan hinduperheeseen viime kesänä heidän käydessään meillä kylässä. Erityisesti perheen lapset olivat huvittuneita, kun saivat kuulla, että meillä juhlitaan koiran syntymäpäiviä. Viereisessä kuvassa olen siis jo yli "kahdeksan vee".

Alla oleva puutarhakuva on viime kesältä (2007) kirsikkapuun kukinnan aikaan. Tarkkailen siinä naapurin kissaa. Sen nimi on Viiksi eikä se kovin paljon piittaa siitä, että sille rähisen. Luulen sen olevan jo kuuro. Toinen silmä sillä ainakin on sokea, mutta turkki on paksu ja tuuhea, melkein yhtä komea kuin minulla. Enimmäkseen räksytän Viikselle muodon vuoksi. Täytyyhän koiran pitää perinteistä kiinni muissakin kuin syntymäpäiväasioissa.

Palkin kuvissa peuhaan enimmäkseen tyttöystäväni Wilman kanssa. Muut kuvat on otettu eri tilanteista milloin mistäkin.

Näyttelyarvostelu

Näyttelyssä olen ollut vain kerran, Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Silloin meillä meni vähän kaikki pieleen, mutta hauskaa oli. No, sattuuhan sitä, varsinkin kun olin vasta muutama kuukausi sitten joutunut avoluokkaan. Olisi pitänyt harjoitella enemmän ja kokeilla ensin pentuluokassa. Menimme kehään väärällä vuorolla ja lähdimme liian aikaisin pois. Tulin myös istahtaneeksi kehässä, pysäyttäneeksi mamman juoksussa ja antaneeksi hänelle pusun nenään kesken esittelyn.

Sakset olivat menneet edellisiltana rikki, eikä korviani näinollen voitu trimmata asianmukaiseen kuntoon. Tuomarina toimi Benny Blid, joka antoi minulle sinisen nauhan ja toisen palkinnon. Siitäkös mamma riemastui, mutta riemu laantui, kun hän kuuli, että olin pudonnut jatkosta.

Näin se Blid minua luonnehti: "Maskulint, lite grovt huvud, lite tunga öron. Tillräcklig hals. Bra bröstdjup. Plat bröstkorg. Lite kort kors. Högt buren svans i rörelse. Normala vinklar. Bra steg, trång bak. Bra päls. Behöver mer tid som helhet."